Hiirenpesä pikkuarkussa

Löysin omien tavaroideni joukosta pienen arkun, jonka olin teini-ikäisenä maalannut vaaleanpunaiseksi. Maalasin arkun uudestaan ulkoa siniseksi ja sisältä valkoiseksi sekä patinoin nurkkia tummalla vahalla.





Arkun kannessa olevalla hyllyllä on kirja, päivän lehti, kuumavesipullo, kahvipannu ja -kuppi sekä tietysti punkkikarkotetta.


Petivaatteissa on tilkkua, pitsiä ja kirjontaa.



Arkun asukas syntyi siten, että otin käteen lankaa ja puikot ja aloin kutoa. Ohjeita minulla ei ollut, enkä pystyisi tekemään toista täysin samanlaista, koska tekemiseni oli täysin tajunnanvirtaa.






Kahvikuppi on tehty tapetista. Silmätippojen laittamisen jälkeen "pullo" ei mennytkään roskiin, vaan tippapullosta tuli hiiren kuumavesipullo. Punkkikarkotetta täytyy hiirulaisella tietysti myös olla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nojatuoli ja rahi

Ruusuhuone

Ovikranssi